29. maaliskuuta 2013

Sweet Easter !




KÄÄRETORTTUKAKKU !

Tollasen päätin leipasta tänään yllätykseks mu perheelle sillä aikaa ku ne oli Keuruulla veljen jääkiekkoreeneissä :) Kun mä tein sitä, niin pohjassa meni kyllä joku pieleen ja se halkeili ku rullasin sitä torttua, mutta ihan hyvältä se maistu, eikä noi edes huomanneet mitään, olivat vaa mielissään! Tässä kuitenkin ohje kakkuun :3

Tällä ohjeella kakku riittää 5:lle santsikierroksineen ! :D

4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl venhäjauhoja
¾ dl perunajauhoja TAI maissitärkkelystä
1 tl leivinjauhetta
LEIVINPAPERILLE
hienoa sokeria
TÄYTE
2 dl hilloa, sosetta TAI survottuja marjoja
PÄÄLLE
2 ½ dl kermavaahtoa

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Päällystä uunipelti leivinpaperilla
2. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot/maissitärkkelys ja leivinjauhe keskenään.
3. Vatkaa kulhossa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
4. Lisää jauhoseos munavaahtoon siivilän läpi kaapimella sekoittaen.
5. Levitä taikina uunipellille ja paista torttua uunin keskitasossa noin 6-8 minuuttia.
6. Ripottele pellin mittaiselle leivinpaperille vähän sokeria ja kumoa torttu siihen.
7. Irrota alustana ollut leivinpaperi ja anna torttupohjan jäähtyä.
8. Vatkaa odotellessasi kermavaahto valmiiksi.
9. Levitä täyte torttulevylle ja kääri se rullalle. Kääri alku erittäin tiukalle sormilla painellen ja jätä saumakohta alas piiloon.
10. Halkaise kääretorttu keskeltä ja aseta puolikkaat tarjoiluastialle vierekkäin.
11. Levitä kermavaahto kakun päälle veitsen tai kaapimen avulla.
12. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Voit käyttää vaikka strösseleitä tai tehdä pursottimella kermavaahdosta koristelua. Ole luova!
13. Nauti!

Ps. Itellä ainakin meni tota kermavaahtoo joka paikkaan ympäri tota tarjoululautasta, joten pyyhin ne siitä pois, jotta se näyttäis siistimmältä, kun sen tarjoilin sitten. Ruoan ulkonäkö on osa nautintoo, joten mä haluun myös et se näyttää hyvältä!

28. maaliskuuta 2013

IM OBSESSED




Haha jee oompas hyvä ja osaankin tehdä noi ^^ Mutta koska olen tylsä ihminen mulla ei oo hirveesti kuvia eikä mitään kerrottavaa :D Koulussa on ihan kivaa, kaikki menee jotenkin ihan hyvin ja oon tosi ilonen koko ajan nii en voi ees tulla angstaan tänne mistään :D Ja iloisuudestani huolimatta ei oo mitään erityistä syytä olla ilonen ja ylienerginen joten ei sittenkään oo mitään kerrottavaa... Paitsi oon taas innostunut käyttämään matikantunnit piirtämiseen... Mulla on oikeesti varmaan joka vihkossa seittemä kuvaa samasta jannusta.... :D




27. maaliskuuta 2013

That power



Toivottavasti tuo nyt toimii, kiitos ohjeista Oona :3 sen blogissa siis tutoriaali tohon valkoseen juutuupipalkkiin, mutta se siitä palkista nyt sitten. Toi biisi on aivan ihana, en oo alkuperästä edes vaivautunut kuuntelemaan koska Justin Bieber ei vaan voi olla Tyleriä parempi! :)

Tässä on taas kiirettä pitänyt niin ettei taas oo ehtiny pariin päivään postaileen. Nyt kirjotan tän äkkiä ja meen sit siivoo ja suihkuun. Kiva päivä tässä kuitenkin on ollu taas takana :3 Ai niin ja täytän ton lukiojutun...

Koulussa köksän tunnilla juhlittiin "ristiäsiä" ja muutenkin oli jotenkin kiva päivä. Johtunee ehkä siitä että luokan idiootti oli osan päivästä pois ja toinen idiootti koko päivän ja sitten kaikki oli jotenkin rennompaa ja jopa meidän luokan kanssa oli hauskaa :) Ja mitä pidemmälle päivä meni nii sitä hauskempaa vaan oli ja reeneissä oli taas kyllä ihanaa.

Iskä jäi kotio nukkumaan vaikka sen olis pitäny Markuksen kanssa pitää meille reenit ja mä en siis tienny sitä niin en herättänyt sitä. Mikä oli mun kannalta aivan loistojuttu, sillä mä pääsin kouluttajan rooliin ekaa kertaa ihan oikeesti, vaikka vielä reilun vuoden oon virallisesti nuoriso-osastossa. Markus vaan sano että otappa ohjat ja mä pääsin käskyttään sitäkin. Oon niin otettu sen luottamuksesta! Sitä paitsi siinä muita neuvoessa tajusin, että mä jopa osaan sen perusselvityksen :D !

Muutenkin on ollu ihan hieno alkuviikko ja jotenkin oon ilonen koko ajan :) Ehkä jotain pientä keväistä ihastusta ilmassa ;;) Koulussa menee ihan jees ja tässä nyt täytyy täyttää tää lukion kurssikortti, pitää nyt jo päättää mitä kursseja haluun lukiossa käydä. :D Mutta nyt palaan sen pariin, good night :)

iiiiiiiiiiiiihana vihtori eli seurakunnan pastori antoi mulle ton levyn kun missasin konsertin :D ♥

Siinä on kuvaa meidän köksännprojektista ku just niitä ristiäisiä suunniteltiin :D

21. maaliskuuta 2013

jääkiekkoa ja rillejä !


Joo tässä on taas ollu tekemistä iha riittämiin :D Mua harmittaa ihan sikana jääkiekkokauden loppuminen
vaikka kevät ja aurinko ja lämpö muute onkin ihana asia :3 siks oonkin viettänyt tosi paljon aikaa jäähallilla ja eilenkin oltiin siellä kannustamassa KPK edustus voittoon karsintapelissä. Tossa alemmassa kuvassa on kyllä mun pikkuveljen reenit, joita kävin tiistaina kattomassa. Ylemmässä on sit sitä edustuksen peliä tai oikeestaan niitten ja vastustajan reeniä ennen varsinaista peliä. Ja huomennahan on koulussakin jääkiekkopeli kasit vastaan ysit & seiskat :) Ysien ja seiskojen joukkuetta luonnollisesti kannatan, ei ne voi hävitä :D

Niin joo sit tosiaan eilen kävin myös silmälääkärillä ja lasireseptinhän siltä sai :D Ne kyllä tulee olemaan vaan sellaset "yleislasit" ettei mun tarvii käyttää niitä ihan jatkuvasti, mutta kunhan lukiessa, telkkaria kattoessa, läksyjä tehdessä, koulussa yms. missä pitää keskittyä katsomaan jotain kohtuullisen läheltä niin käytän. :) En eilen kuitenkaa osannu vielä valita kehyksiä, joten tänään oon sit niitä miettiny. Mennään äiteen kanssa tässä kuha keritään nii mulle ne kehystykset valikoimaan ja sitte kohta mulla onkin lasit :D

Tossa kuvassa on muutama noita malleja, mitkä olis iha kivat... Ekassa on iha kiva väri, mutta mua pelottaa että jos otan jotkut värikkäät nii sitte en voi käyttää mitää värikkäitä vaatteita :D ja sit noissa 2 on iha liia ohuet sangat, muy ihana ruskee väri ja toi muoto on kiva :3 toisaalta noi on tommoset mihin saattais kyllästyä nopee... 3 kuvas tykkään tosta liukuvasta väristä, olis aika hienot ja sit viimeses kuvas on noi mitä kattelin eile siellä optikollakin että olis hienot raybanit :3 täytyy ny vielä miettiä, ku ne on kuitenki sellane hankinta mitä käytän sit pidempää ku kaks kuukautta ennenkö ostan uusia :D

19. maaliskuuta 2013

Kuvia !

Kuvia on tässä eilisen ja tän päivän aikana kertnyt jonkun verran luurin uumeniin (jep enää muutama viikko ja saan sen kameran...) joten tässä nyt niitä sitten ! :)

pale vähä tupeeras noita hiuksiaan tänää kuvikses :D

uus tarra mun läppärin kannes ♥

enkun sanakoe 10 :D sit äiti & pikkuveli eile leip ja sit siinä on kengät ja huomenna mulla on silmälääkärii ja gospelkonsertti vilppulassa :DD
Ja mun kuvistyökin edistyy !

18. maaliskuuta 2013

It's been a while - again...

Aloittakaamme tylsä tarina tylsästä ja mitäänsanomattomasta elämästäni viime perjantaista. Tietotekniikka rulaa ja siellä ollaan tätä html- & css-koodausta reenailtu. Itehän teen KPK:n fanisivuja :D Tulee kyllä loistavat, mitää hienompaa en keksis :D Ku kaikki muut tekee jostain hiton Justin Bieberistä tai SWS'stä tai jotkut pojat teki jostai sotapeleistä mutku en mä jaksa mistään bändistä tehdä, toi on paljo mielenkiintosempi aihe ainaki itelle, ketää muuta tuskin kiinnostaa :D Mut mulle toi KPK on todella lähellä sydäntä kyllä ♥

Hahaa, opin vihdoin tekemään ton ruotoletinkin, ihanaa ! ♥ Nyt tekee koko ajan mieli tehä se :D Tein Meetulle viime torstaina tollasen koulussa ja sit taisin samana torstaina tehä äiteellekin ja itellä on ollu melkee joka päivä :D Nyt vaan ku noi hiukset vielä vähä kasvais nii sithän tuliski kiva letti :3


Sunnuntaina olin jälleen lapsenvahtina :3 ♥ Ootteko muute tienny, ettei oo mitää nii ihanaa ku se et tommone pikkune pallero nukahtaa syliin ? :3 Oli kyllä hymy taas herkässä kun ensin sen kanssa ulkona käveltiin melkein tunnin lenkki, poikahan oli obviously rattaissa ja mä työnsin sitä mutta tulipahan ite siinä vähän lenkkeiltyä. Ja sit olinhan mä lauantaiaamunakin luistelemassa jäähallilla aikuinen&lapsi-luistelussa ton natiaisen 2 isoveljen ja mun serkun ja mun pikkusiskon ja vielä yhden hoitopojan kanssa :D ! Oli siinä kyllä hauskaa leikkiä niiden kanssa vaan hippaa ;)

Ah ja eile oltii tosi sporttisii ja raahauduttii viel kuntosalille illalla isukin ja velipojan kanssa :3 Taikka siis kun mä ja veli kuulutaa palokuntaan ja faija on kanssa palosetämies ja sillä on toki avain tonne niin ihan paloaseman kellarissa oltiin, ei mua mihkää oikeelle kuntosalille sais, koska en oikee oo mikää atleettine kaveri nii ei sinne kehtaa tällästä ruhoo rahjata :D Tuolla me pelattii kalapeliä ja nosteltii puntteja kädet rakoille. :D Mä oon aika ylpee itestäni, ku koko talven oon vähän niinku koittanu urheilla ja kattella syöminkejä ettei ny kolmee hillomunkkia vedä päivässä ja näi, mut jotenki sit on aina jossainkohtaa tullu sellane fiilinki että vitut ja sit istunu kotona sohvalla ja koko aja napostellu jotain paahtista ja sipsei ja meksikolaisia pikkupaljoja ja kaikkee muuta mahollista :D Mutta nyt ku mä oon oikeesti alkanu tajuumaa et se pelastusopisto vois olla mahollisuus jos mä teen töitä sen eteen ni on joku kunnon motivaatioki liikkua ja tehdä jotain järkevää, nii on tässä tullu liikuttuaki :D Onneks on velikulta personal trainerina nii se ku tekee jääkiekon oheisia venytyksiä lihaskuntoliikkeitä nii teen sen kanssa sitte :3 en vaa iha saa sitä reiluu 300 vatsaa niinku se :DDD

11. maaliskuuta 2013

luokilaiset kävelee ku naiset !!

Joo, on ollu vähä hiljasta blogin puolella, mutten sitä varten viitsi täs eritellä mitää tekosyitä. Tänään sain kuitenkin vihdoin yhteishaunkin tehtyä, viikko sittenhän se piti tehdä, mutta mä en oikeen tienny että mihin mä hakisin. En oikeen kyllä tiiä vieläkään :D Tänään viimesellä tunnilla oli siis opoo ja hain ja sit tunnin ekat 40 stressasin, puhuin äitin kanssa puhelimessa, melkee itkin, tärisin ja panikoin että mitä helvettiä mä teen. Sit olin tylsä kusipää ja hain kotikylän lukioon, vaikka a) en haluu jäädä tähä kylää ja b) en haluu lukioon. Mä en tiiä mitä helkkaria mä pelkällä lukiolla teen, enkä kyllä oikeestaan tee mitään :D



Suunnitelmana olis kuitenkin jatkaa joko ammattikorkeessa ensihoitajaks tai poliisikoulussa poliisiks tai kaikkein paras vaihtoehto olis tietenkin pelastusopistossa palomieheks ;) ♥ Siinä on mun haaveammatit, muttaku tää rasitusastma kuitenkin vähän rajottaa, että voi olla etten sen takii palomieheks pääse - niillä pitää nimittäin olla sairaan hyvä kunto! Kuitenkin oon jo sen päättänyt, että sit ku oon 18 niin käyn sammutustyökurssin ja pääsen sit palomieheks vapaapalokuntaan, se olis kyl niinku vaa sivuammatti, mutta olis sekin jo aika lähellä unelmaa, jos ei sit kuitenkaan ns. oikeeks palomieheks pääse...

Mutta jos mä nyt alottelen sellasen "terveyskuurin", nii jos kuntoki sen verran kohenis, että olis ees mahiksia pyrkiä pelastusopistoon :) Käytännössähän se tarkottaa sitä, että rupeen ottamaan sitä astmalääkettä säännöllisesti - niinku pitäiskin, mutta yleensä en vaan jaksa. Lisäks ajattelin ruveta vähä kuntoileen enempi, niinku oon nyt kyllä lenkkeillykin tässä. Kuhan noi lumet lähtis ja tulis lämpösempi, nii pääsis kunnolla ulkonaki liikkumaan :) Ja alottamaan sen tenniksen, sitä mä ootan niin innolla! Ja ootan kanssa, että pääsee pyöräilemään kunnolla. Kyllähän mä nytkin pyöräilen kouluu ja muuta, mutta ei se oo sama asia ku kesällä vetää tua shortseissa juomapullojen ja eväitten kanssa semmosii reilu 40km lenkkejä! ♥

Matikan tunnin ajanvietteet :D Täs pitäis kyllä ruveta vähän enempi keskittyyn tohon kouluunkin, jos oikeesti meinaa lähtee johonki lukioon :D Ei vaan, mul ny menee hyvin, ku saatiin tänää nähä alustavat päättötokarit, niin ainaki 3 kymppiä oli ja sit musiikki, liikunta, kuvis & kässä oli 8 ja loput 9 että ei paha :DDD täs olis kuitenkin vielä pari jaksoo, tai tää ja seuraava, että täytyy pitää se todistus yhtä hyvänä sit... Torstaina matikan koe, keskiviikkona enkun sanakoe... Saa nähä millo sitä taas kerkeis bloggaileen :D Nyt meen kuitenkin suihkuun ja taidan sit sitä Buventoliakin vedellä, jotta kouluun pääsisin :)

8. maaliskuuta 2013

Tyttöjen juttuja ;)

Tässä näin naistenpäivän kunniaksi :)

1. Nukutko rintaliivit ylläsi?
en :D paitsi jossain tietyissä paikoissa...

2. Nautitko draamasta?
enenenenenenen.

3. Oletko tyttömäinen tyttö?
joskus juu, joskus en

4. Kuka oli viimeisin henkilö jota halasit?
mu pikkuveikka ♥

5. Pieni vai iso laukku?
 iso yleensä :D 

6. Oletko lyhyt?
todellaki oon :(

7. Miehen ihannepituus?
kuha o mua pidempi nii riittää :)

8. Mitä tekisit jos joku läimäyttäisi sinua takapuolelle?
riippuu kuka se olis ;)

9. Onko sinulla parhaita ystäviä?
on ♥

10. Pukeudutko Halloweenina?
en :D



11. Onko sinulla nivelten yliliikkumista?
öö ei kai ? :D

12. Mikä on oudoin paikka missä olet nukkunut?
no olin kyllä aika yllättyny ku heräsin teemun sohvalta...

13. Onko kukaan koskenut takapuoltasi viimeisen 24 tunnin aikana?
ei mun tietääkseni :D

14. Onko sinusta liikkeellä juoruja?
eiköhän

15. Kutsutko joitakin henkilöitä heidän sukunimillään?
juuu

16. Kuinka moni mies lukee tämän vain koska tässä sanotaan "tyttöjen juttuja?"
tuskin monikaa

17. Minkä väriset ovat tämänhetkiset rintaliivisi?
ihonväriset

18. Pidätkö enemmän vaaleista vai tummista hiuksista miehellä?
tummista, mut joilleki sopii vaaleetki :3

19. Oletko tällä hetkellä turhautunut johonkin mieheen?
kyllä. 

20. Välitätkö sukkiesi likaisuudesta?
joo :D



21. Onko sydämesi koskaan särkynyt?
hyvä kysymys

22. Oletko koskaan ajatellut mennä kauneusleikkaukseen?
eeeen :D

23. Pidätkö elämästäsi?
olisha tässä vähä parantamise varaa

24. Onko kukaan ystäväsi varastanut poikaystävääsi?
voihan sen noinki ilmasta

25. Oletko hypännyt uima-altaaseen vaatteet päällä?
oon :D

26. Onko sinulla enemmän tyttö- vai poikakavereita? 
molempia, en osaa sanoo kumpii enempi :)

27. Kuinka pitkään sinulla on ollut Facebook-tunnus?
joskus kutosel & seiskal oli, ei oo enää

28. Oletko koskaan lyönyt poikaa kasvoille?
en mitää pitsläppejä mutta nyrkillä :D

29. Mitkä ovat suurimmat pelkosi?
 tanskandogit, pätkän lintu, hämikset, käärmeet, hevoset, saksanpaimenkoirat, isot linnut...

30. Oletko koskaan itkenyt itseäsi uneen?
joskus juu mutta en ny ainakaa vuode sisää :D



31. Oletko koskaan nähnyt mahdottomaksi unohtaa jonkun mielestäsi?
ehkä hetkellisesti

32. Uskotko sanontaan "Kerran huijari, aina huijari"?
joo, paitsi on yks poikkeus joka vahvistaa säännöt ;)

33. Milloin sinulla on ollut viimeksi erityisen hyvä olo jostain? Mistä?
eilen :D ♥

34. Toivotko joskus olevasi kuuluisa?
en välttis :D

35. Ikävöitkö tällä hetkellä jotakuta?
juuuu :3

36. Kajaali vai ripsiväri?
en oikee voi käyttää kumpaakaa

37. Louis Vuitton vai Dooney&Bourke?
hyi en tykkää kummastakaa

38. Hame vai housut?
riippuu mut yleensä tyksin hameista

39. Sukkahousut vai legginsit?
sukkikset

40. Huppari vai takki?
riippuu jälleen, mut bikertakki olis unelma ♥



41. Korkkarit vai tennarit?
vastaan maiharit

42. Suorat vai kiharat hiukset?
itelle tykkäisin kiharista :3

43. Renkaat vai roikkuvat korvikset?
roikkuvat

44. Kännykkä vai iPod?
luuri, kuha se ei oo iPhone sit

45. Smoothie vai latte?
smoothie

 46. Dieetti vai normaali limsa?
zero et jos se on dieetti nii si :D

47. Timantteja vai helmiä?
timantteja

48. Mary-Kate vai Ashley Olsen?
jaa a

49. Huulikiilto vai huulipuna?
riippuu :D kiilto ehkä kuitenki

50. Perhe vai ystävät?
mun parhaat ystävät on mun toinen perhe ;) ♥

51. Manikyyri vai pedikyyri?
manikyyri

52. Raha vai rakkaus?
rakkaus

53. Aurinkolasit vai käsilaukku?
aurinkolasit :D

Kysymyksiä miehistä:

Hauska vai vakava?
hupaisa :)

Söpö vai seksikäs?
sexyy ;)

Tummat vai vaaleat silmät?
tummat :)

Pitkät vai lyhyet hiukset?
lyhyet, joillaki toimii pidempiki

Kiharat vai suorat hiukset?
suorat :D

Hyvä tanssija vai hyvä laulaja?
ei se ny nii väliä oo

Tupakoitsija vai ei?
mite vaa :D kuha ei valita mulle aiheesta

Kiltti vai paha poika?
mulle kiltti muute paha ;)

Parta tai viikset vai ajeltu?
ajeltu koska faijan järkyttävät naamakarvat hyi

Nuorempi vai vanhempi?
vanhempi :)

3. maaliskuuta 2013

Parhaat blogit !

Eilen tuli täyteen siis aikaraja siitä, että sai linkata bloginsa tonne linkkaa blogisi postaukseen :) Tänään mä oon sit valinnu sieltä parhaat ! Valinta oli kyl vaikee, oli tosi paljon ihania blogeja ! Tässä on ensiks neljä parasta bannereineen. Niitä en ikävä kyllä osannu edes laittaa järjestykseen, joten älkää luulko, että ne on :D sit mä tahoin vielä linkata 5 muuta, tosi hyvää blogia :3

16-vuotias, Helsinkiläinen Martina kirjottaa ihanaa blogia, josta hänen omien sanojensa mukaan voi löytää mitä vaan maan ja taivaan välillä. Blogilla on kiva ulkoasu ja ihania kuvia löytyy paljon. Kannattaa lukea. TÄSTÄ BLOGIIN !


1998vuonna syntynyt Saga kirjoittelee tätä blogia. Tykkään tosta bannerista ja blogin hienoista kuvista! Kannattaa tosiaankin käydä katsomassa tätäkin. TÄSTÄ BLOGIIN !

Tämän bannerin alla kirjoittaa Oona. Tykkään blogista ihan mielettömästi, oon jo pitkään lukenut. Blogi on täynnä ihania kuvia, Oona on taitava kuvaaja. Blogissa on myös kivasti luettavaa, suosittelen. TÄSTÄ BLOGIIN !

Tämä on maailman kivoin valokuvausblogi, jossa kuvaa ja kirjoittaa Mirella. Parasta tässä on se, että postauksissa lukeekin jotain, eikä oo pelkkiä kuvia ilman selityksiä. Mene tsekkaamaan! TÄSTÄ BLOGIIN!

Ja niin, mähän sanoin, että haluun vielä linkittää muutaman ihanan blogin tähän, joten...
http://ninnijaveera.blogspot.fi/
http://korkojenkera.blogspot.fi/
http://ellysway.blogspot.fi/
http://saijis.blogspot.fi/
http://ruusukerotta.blogspot.fi/

Kiitos kaikille, jotka bloginsa linkkas ! :)

2. maaliskuuta 2013

back home :)

Pikkuveli tykkäs mun uusista laseista :3 kui söpöö oikeesti ♥ vielä söpömpää musta oli se, että jannu oli täällä melkee itkua vääntänyt, toissailtana, että eikö Kiia vieläkään tuu kotiin :D No tänään Kiia tuli kotiin ja sit toi yks hassu kiehnös koko aja, nukkuki puoliks mun sylissä. Ja sit ku se lähti syömää jotain iltapalaa, niin äitee tuli siihen leikkimään et mä oon tyyny ja rupes jumppaileen niitä polviaan siinä :D No, oli kyl kivaa tulla kotiin, oli hyvää pitsaa ja kiva muutenkin nähä just veikkaa pitkästä aikaa ♥ okei 4 päivää mut silti :D mun veli ja mä ollaan tosi läheisiä, en tuu todellakaan siskojeni kanssa yhtä hyvin toimeen kun sen kanssa. Mä kysyn mun veljeltä aina neuvoo vaateasioissa, miesjutuissa ja kaikessa muussakin mahollisessa... Riparillaki mulla oli kauhee ikävä veljee, mut ei muita :D joka kerta ku sain puhelimen niin soitin pikkuveljelle, sekin oli itseasiassa leirillä sillon. Mun piti ihan vaan varmistaa, että se on ihan okei, en olis saanu muute illalla nukutuks :D mutta se ihanaisesta velikullastani, tästä kohta meen nukkumaan ja jossain kohtaa voisin tulla kertoon mun ikeanshoppailuista ;) hyviä öitä :D